Upotapia (pelitesti)

Kaiken keskus testaa vuonna 2023 ensi-iltaan tulevaa uutta teostaan avaamalla sen kaksi viikkoa kestävään pelitestiin kesäkuun alussa 2022.
 
Teoksen sydämessä on kukkaan puhkeamisen ja lakastumisen kaunis ja rujo samanaikaisuus.
 
Upotapia on immersiivinen esitys, joka kehittää peliesitysten nuorta alaa esittävissä taiteissa. Teoksen lähtökohtana on avata tilaa posthumanistiselle pelisuunnittelulle, henkilökohtaiselle moniaistisuudelle sekä monenkeskeiselle ajan ja tilan käsitykselle esittävässä taiteessa.
 
Vuorovaikutteista taidetta rikastetaan kehittämällä intiimejä esitysmuotoja, jotka luovat selkeitä neuvottelun tapoja jokaisen yleisön jäsenen yksilöllisten rajojen määrittämiseksi. Teoksen keskeinen ristiriita on ihmisen ja ei-inhimillisen kategorioiden hälventäminen ja vahvan henkilökohtaisuuden mahdollistaminen.
 
Tätä versiota teoksesta ovat olleet kehittämässä taiteellinen johtaja Samee Haapa, pelisuunnittelija Inna Huttunen, tanssija Aino Voutilainen, tanssija Bruno Zambrano, näyttelijä Anna Kankila, lavastaja Sampo Pyhälä, lavastaja ja lavasterakentaja Oscar Dempsey, tuottaja Katri Koivuneva, valokuvaaja ja graafinen suunnittelija Marko Mäkinen, pukusuunnittelija Kaisa Kemikoski ja pukujen valmistaja Jenna Väisänen. Teoksen tulevaa teknologista osaa on konsultoinut principal designer Annina Antinranta. Teoksen virallisena pelitestaajana kevään 2022 ajan on toiminut koreografi Wilhelmina Ojanen yhteistyössä Arts Management Helsingin kanssa. Teoksen kehitysprosessissa ovat olleet mukana myös esitystaiteilija Harold Hejazi, sirkustaiteilija Miradonna Sirkka ja näyttelijä-tanssija Misa Lommi.
 
Teos on Kaiken keskuksen päätuotanto vuonna 2023. Tämä on edelleen prosessissa oleva versio teoksesta. Avaamalla teoksen tavallisia pelitestejä laajempaan julkiseen testaamiseen, Kaiken keskus pyrkii luomaan uusia keinoja vuorovaikutuksen ja suhteisuuden taiteelliseksi kehittämiseksi. Pelitesti tarkoittaa tässä yhteydessä esitystä, jota on jo kehitetty merkittävästi, mutta pelaajilla on kuitenkin suuri mahdollisuus vaikuttaa lopullisen teoksen muotoutumiseen.
 
OHJE
 
Teokseen on kaksi sisäänkäyntiä: Solu ja Puisto. Voit vapaasti valita, kummasta sisäänkäynnistä haluat saapua teokseen, tai valita halutessasi molemmat.
 
AIKA JA PAIKKA
 
Solu
 
Solu sijaitsee Helsingissä Suvilahden kentällä julkisessa tilassa (lähin katuosoite: Kaasutehtaankatu 1/33, 00540 Helsinki). Se on ilmainen ja avoinna tunnin jokaisena alla mainittuna päivänä. Voit tulla ja mennä koska tahansa etkä tarvitse erillistä varausta.
 
3. 6.2022 klo 17.30
7. 6.2022 klo 17
8. 6.2022 klo 17
9. 6.2022 klo 17
 
Puisto
 
Puisto sijaitsee sisätilassa Helsingin Sörnäisissä. Puistoon päästäksesi sinun tulee varata aika (ks. ohjeet alla). Varaamisen jälkeen saat tarkemmat ohjeet, mukaan lukien tarkan tiedon sijainnista. Puiston arvioitu pituus on noin 1h.
 
3. 6.2022 klo 20
7. 6.2022 klo 19.30
8. 6.2022 klo 19.30
9. 6.2022 klo 19.30
 
Teoksen voi kokea sekä suomeksi että englanniksi.
 
VARAUKSET
 
Voit varata ajan suoraan Holvissa. Lipun hinta on 2 €.
Muista merkitä aikaa varatessasi sekä s-posti että puhelinnumero, jotta voimme ottaa pelaajien nopeasti yhteyttä yllättävien tilanteiden kohdalla.
 
Voit kysyä lisätietoja osoitteesta centerforeverything at gmail.com
 
TURVALLISUUS JA SAAVUTETTAVUUS
 
Puisto on suurimmaksi osaksi esteetön, ja suurin osa teoksesta on koettavissa myös pyörätuolia käyttäville ilman avustajaa. Jotkin Puiston tiloista saattavat kuitenkin aiheuttaa haasteita pyörätuolia käyttäville.
 
Solu ei ole esteetön.
 
Esitys noudattaa turvallisemman tilan sääntöjä.
 
Tämä tarkoittaa kunnioitusta kaikkia sukupuolia, seksuaalisuuksia, taustoja, kehoja ja kyvykkyyksiä kohtaan. Rasistinen, seksistinen, homofobinen, transfobinen tai muulla tavoin syrjivä käyttäytyminen ei ole sallittua.
 
Henkilökuntamme on vastuussa turvallisuudesta ja voit koska tahansa ottaa heihin yhteyden. Esityksen luonteen ja rakenteen vuoksi heidät tunnistaa helposti. Saat yhteydenottoa varten myös lisäohjeet saapuessasi esitykseen.
 
Tässä ovat pääasialliset ohjeet turvallisuudesta. Jos haluat kattavan listan turvallisuuteen ja saavutettavuuteen liittyvistä seikoista, tai jos sinulla on jotain mitä haluat, että ottaisimme huomioon, lähetä meille viesti yllä olevaan osoitteeseen.
 
Lämpimästi tervetuloa.
 
Kuva: Marko Mäkinen